Kurssit

Ilmoittaudu kursseillemme valitsemalla oikea kurssi valikosta, joka avautuu, kun viet hiiren kursorin kurssien yläkategorian päälle. Esimerkiksi pentukurssit löytyvät perustottelevaisuuskategorian alta.

TÄRKEÄÄ!
1. Ota kurssille mukaan paljon (pehmeitä) namuja, panta ja kiinteä hihna (ei flexi), kakkapusseja, vesikuppi ja vettä.
2. Ulkoiluta koirasi hyvin ennen tunnin alkua. Jotta kaikki saisivat treenirauhan, äänekkäiden koirien kanssa olisi hyvä odottaa tunnin alkua hieman kauempana hallin pihalla.
3. Ensimmäiselle kerralle otetaan mukaan myös rokotustodistus. Pentukursseilla riittää, että rokotukset otetaan kurssin aikana.
4. Smartum/tyky-seteleillä voi maksaa ainoastaan dobon irtotunteja. Ilmoittautumisen yhteydessä laita rasti ruutuun kohtaan Smartum-/tykysetelit.
5. Kurssit järjestetään lämpimässä hallissa Tampereen Ristinarkussa (Kässälänkatu 6, 33560 Tampere). Kouluttaja pyytää erikseen kurssilaiset sisään.
6. Ilmoittautumiset tapahtuvat verkkokauppamme kautta. Saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen. Erillisiä kurssikirjeitä ei lähetetä.
7. Jos peruutat osallistumisesi kurssille, perimme kurssimaksun palautuksesta 10 euron toimistokulut (sis. verkkokauppapalvelun transaktio-, provisio- ja maksunpalautuskulut).
8. Jotta koirasi oppisi kurssin asiat, harjoituksia olisi hyvä tehdä treenikertojen välillä. Mitä enemmän harjoittelee, sitä parempi lopputulos.
9. Jos koirasi on kovin arka, häiriöherkkä tai kiihtyvä, suosittelemme yksityistuntia ennen kurssia. Kurssi ei ole tällöin välttämättä paras vaihtoehto teille. (tiedustelut: paula@vuhuu.fi )
10. Jos jokin asia jäi epäselväksi, vastaamme mielellämme kysymyksiinne (paula@vuhuu.fi/0401625585)